Olen Inka Vaskimo ja kasvatan kääpiösnautsereita kennelnimellä Audacious, joka minulle on myönnetty vuonna 2008. Audacious tarkoittaa pelotonta, (uhka)rohkeaa, röyhkeää ja kuvaa ihannekäppänäni luonnetta. Kotikotona aivan ensimmäinen koiramme oli saksanpaimenkoira Rinti, mutta teini-iästä saakka oli selvää, että kun oman koiran hankinta tulee ajankohtaiseksi, valinta on jokin snautserirotu. Ensimmäiset kaksi koiraani olivatkin suursnautsereita, molemmat meille tullessaan jo aikuisia joista jouduin valitettavasti ennenaikaisesti luopumaan. Ensimmäinen musta kääpiösnautseri astui häntää heiluttaen elämääni vuonna 2001 kun Indy tuli meille ”lainaan” eikä enää lähtenytkään pois. Kun näyttelykuviot alkoivat kiinnostaa, rohkaisin mieleni ja lähdin kyselemään sijoituskoiraa Backout's-kennelistä Niemijärven Arjalta, jolta sain sitten ensimmäisen pentukoirani Wandan. Arjan myötä olen päässyt tutustumaan paitsi kasvattajan arkeen iloineen ja suruineen, myös Suomen Kääpiösnautserikerhon toimintaan jossa olen ollut muutamia vuosia aktiivisesti mukana. Jäsenenä olen Suomen Kääpiösnautserikerho ry:ssä, Suomen Kennelliitossa sekä Kokonaisvaltainen koirankasvatus HETI ry:ssä. Keväällä 2012 minut valittiin jäseneksi Kennelliiton jalotustieteellisen toimikunnan alaiseen DNA-työryhmään. Kasvatustyössäni haluan vaalia luonteeltaan rodunomaista, tervettä, luonnollisesti lisääntyvää, hyväkarvaista ja tarkoituksenmukaisesti liikkuvaa kääpiösnautseria. Pyrin käymään mahdollisimman monenlaisissa koulutuksissa ja luennoilla painottaen etenkin luonneominaisuuksia ja genetiikkaa. Pidän tärkeänä geneettisen monimuotoisuuden ja sitä kautta elinvoimaisuuden säilyttämistä ja haluan kantaa vastuuni tulevista koirapolvista ja tulevien kasvattajien jalostusmateriaalista.